2.11.2018
/
Outi Kuikka
Outi Kuikka
Olen Outi Kuikka, Pukkilan Näe hyvä mussa – viikonlopputoiminnan leirijohtaja Pukkilan leireillä. Koulutukseltani olen sosionomi AMK ja ammatillinen opettaja. Päivätyökseni työskentelen aikuisten nuorten asumisen parissa. Olen työskennellyt yli kymmenen vuotta lasten, nuorten ja perheiden parissa eri tehtävissä. Vapaa-aikani kuluu lasten jääkiekkoharrastuksen ja koirien kanssa ulkoillen.

Se on toive, jota meistä jokainen kantaa mukana aina, kun tulemme kohdatuksi.

Jokaisella meillä on kuitenkin kokemus siitä, että toinen ihminen ei ole hyvää minussa nähnyt tai huomioinut, mutta kehittämiskohteesi tai puutteesi on kyllä nostettu esille. Toiset kuittaavat nämä kohtaamiset olan kohautuksella ja jatkavat matkaa. Toisille taas jokaisesta tällaisesta kohtaamisesta jää pieni jälki, joka pala palalta musertaa omaa uskoa siihen, että minussakin on jotain hyvää.

Tämä itsetunnon rapistuminen vaikuttaa käytökseen, kun huomaa, että tulen huomatuksi ainoastaan virheistäni, osaamattomuudestani tai poikkeavuudestani. Samaan aikaan se vahvistaa epätoivottua käytöstä, koska se tekee minut näkyväksi ja syö uskoa omaan hyvyyteen.

Tämä on tuttu ilmiö myös meidän Näe hyvä mussa – leireillä. Lapsi on ilmoitettu leirille mukanaan repullinen haasteita ja huolia. Käytöshäiriöitä, koulu- uni- ja keskittymisvaikeuksia… Pitkä lista erilaisia haasteita ja tuen tarpeita. Ilmoittajana kuormittunut vanhempi, jolla tukiverkosto heikko, huoli omasta ja lapsen pärjäämisestä jatkuvaa, joka nakertaa jaksamista. Jännittyneenä, mutta salaa toiveikkaana täytetään hakemus leirille, taustalla ajatus omasta viikonlopusta, jolloin keskittyä vaan itseensä, levätä ja ottaa aikalisää arjesta.

Samaan aikaan myös huono omatunto siitä, ettei voimat riitä tai että ei ole resursseja tarjota lapsille elämyksiä tai lomamatkoja.

Olenko itsekäs, kun haluan olla hetken yksin?

Pärjääkö lapseni vieraassa ryhmässä, osaako käyttäytyä tai pyytää apua, jos sitä tarvitsee? Entäs jos tulee koti-ikävä? Tai sairastuu? Sekoittaako erilainen viikonloppu vihdoin hiljalleen sujuvan arjen ja kaikki haasteet palaavat?

Tällaisia pohdintoja käy varmasti jokainen aikuinen jossain vanhemmuuden vaiheessa. Vanhemmuus on jatkuvaa tasapainoilua vastuun, huolen ja kompromissien kanssa. Vanhemmuus on haastava, mutta antoisa rooli, joka on meidän aikuisten tärkein tehtävä. Varsinkin kun tätä tärkeää tehtävää suorittaa yksin, on täysin ymmärrettävää, että vastuun taakka voi tuntua ajoittain liian raskaalta kantaa. Kaikilla tukiverkosto on heikko ja avun saaminen haastavaa. Meillä yhteiskunnassamme vallitsee myös vahva pärjäämisen kulttuuri, jossa avun pyytäminen tulkitaan helposti heikkoudeksi tai osaamattomuudeksi.

Meidän mielestä avun pyytäjä on vahva ja vastuuntuntoinen, joka uskaltaa sanoa ääneen, ettei yksin jaksa.

Kukaan meistä ei pärjää kaikessa yksin!

Jokainen on heikko tai osaamaton jossain asiassa.

Näe Hyvä Mussa -toiminta vastaa juuri tähän tarpeeseen. Parhaimmillaan toiminta mahdollistaa vanhemmille hetken lepoa, lapsille turvallisen ja hauskan ryhmän, yhteisön johon kuulua, jossa tulla nähdyksi ja kohdatuksi ja ennen kaikkea hyväksytyksi juuri sellaisena kun olet. Lapsille leiri tarjoaa aikaa ilolle, pois arjesta, uusien ystävien kanssa. Viiden kerran leirikokonaisuuden aikana syntyy pysyviä kaveruuksia joista osa ainakin jää elämään myös arkeen.

Koen että tuolloin tavoitteemme on saavutettu, kun saamme palauttaa lapsen sunnuntaina kotiin hymy huulillaan, bussiasemalla vastassa levännyt ja iloinen aikuinen, jolla on jo ollut hieman ikävä omaa pientä ihmistään. Jälleennäkemisen ilo ja riemu tarttuu ja kantaa taas ainakin hetken arjen puristuksissa.