21.6.2018
/
Emmi Teppola
Emmi Teppola
Olen Emmi Teppola, ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija. Olen nyt ensimmäistä kertaa Koivuhaassa vapaaehtoisena ohjaajana.

Koulussa projektiharjoittelun kurssilla mainostettiin Parasta Lapsille ry:n leiriä yhdeksi mahdolliseksi paikaksi suorittaa projektiharjoittelu. Halusin tulla leirille suorittamaan projektiharjoittelun, sillä olen kiinnostunut lasten ja nuorten kanssa työskentelystä. Ajattelin myös kesäleirillä olemisen ja ohjaajana toimimisen olevan mukavaa.

Leiri on antanut minulle paljon lisää käytännön kokemusta.

On ollut mukavaa päästä viettämään aikaa lasten kanssa.

Minulla ei ollut paljoa kokemusta juuri tämän ikäisten kanssa toimimisesta tai kuinka saada lapset toimimaan yhdessä ryhmänä haasteista ja erimielisyyksistä huolimatta. Välillä haasteena on ollut myös saada lapset kuuntelemaan, rauhoittumaan ja keskittymään annettuun tehtävään. Leirillä on ollut mukavaa mutta myös rankkaa.

Parasta on ollut lasten luottamuksen saaminen sekä jutteluhetket lasten kanssa.

Lasten kanssa toimimisesta tykkään eniten heidän aitoudesta ja tunteiden ilmaisusta. Lapsilta olenkin saanut paljon suoraa palautetta. Lapset ovat pyytäneet leikkeihin mukaan ja tulleet halailemaan.

Vapaaehtoiset ohjaajat Emmi, Eveliina ja Sara Koivuhaassa
Vapaaehtoiset ohjaajat Emmi, Eveliina ja Sara Koivuhaassa

Ohjaaja Eveliina Torro: 

"Leiri on ollut mukavaa vaihtelua opiskeluun. Hyvä kun joutuu käytännön tilanteisiin ja kohtaamaan lapsen oikeasti. tekemällä oppii parhaiten. Haasteita on tuonut esimerkiksi koti-ikävä, mutta on mukava huomata kuinka jokainen on oma persoona ja kuitenkin puhalletaan yhteen hiileen. En ole ennen viettänyt aikaa tämän ikäisten kanssa, joten olen kyllä oppinut paljon uutta ja päässyt haastamaan itseni hyppäämällä mukavuusalueen ulkopuolelle! Lapsista saa paljon enemmän irti ja heistä näkee uusia puolia kun heidän kanssaan viettää useamman päivän yötä päivää yhdessä."

Eveliina Torro

Eveliina Torro, 1. vuoden sosionomiopiskelija. Ensimmäistä kertaa leirillä Koivuhaassa vapaaehtoisena ohjaajana

Ohjaaja Sara Perttunen

"Lasten kanssa työskentely ei ollut ennestään tuttua, silä olen suuntautunut mielenterveyteen. Siksi parasta on, että olen oppinut olemaan lasten kanssa ja oppinut ohjaamaan lapsia.
Erityisen mieleenpainuvia hetkiä ovat olleet leirijuhla ja lasten esitykset." 

Sara Perttunen
Sara Perttunen on 1. vuoden sosionomiopiskelija ja tekee projektiharjoittelunsa Koivuhaan leirillä

Comments (1 kpl)