Järjestöuutiset
10.8.2017
Eilen vietettiin taas Parasta Lapsille ry:n leirikeskus Koivuhaan kesäleiriohjaajien palaute- ja kiitossaunailtaa. Yli 20 vapaaehtoista oli koolla Koivuhaassa nauttimassa upeasta kesäillasta.

Ihana leirikesä Leirikeskus Koivuhaassa on takana. Perinteiseen vapaaehtoisten kiitosillassa juteltiin menneestä kesästä, annettiin palautetta ja suunnattiin katseita myös tulevaan.

Kiitosillan alkajaisiksi Pateniemen osaston Tiina Salmijärvi ja Haukiputaan osaston Hanna Jäälinoja kertoivat osastojen toiminnasta saadakseen uusia innokkaita vapaaehtoisia mukaan toimintaansa.

Illan palauteosiossa keskusteltiin leiritoiminnan tavoitteiden toteutumisesta, hyvän yhteishengen luomisesta sekä mietittiin onnistuneita ja toimivia toimintamalleja lasten välisten riitatilateiden selvittämiseksi.

Leirikesän parhaina onnistumisina mainittiin mm. hyvin suunnitellut leiriohjelmat, mahtavat ohjaajat ja leirijohtajat, lasten huikeat esitykset leirijuhlissa sekä ohjaajien iltapalaverit, joiden jälkeen oli kiva mennä nukkumaan, kun omat ajatukset oli saanut purettua.

Illan kruunasi taas Waltterin lämmittämät saunat sekä Hilun taikomat mahtavat grillieväät. Juttua ja naurua riitti…

Nyt on aika sanoa lämmin kiitos mahtaville vapaaehtoisille ja leirijohtajille ja hyvästit leirikesälle.

Onneksi moni lupasi tulla ensi vuonna uudestaan!