Blogi

Kun mietin, mitä voisin sanoa kiusaamisesta, alan heti muistella omia peruskouluaikojani 90-luvun puolivälistä eteenpäin. En muistele ainoastaan sitä, kuinka minua kiusattiin hyvistä arvosanoista ja siitä, että pidin koulunkäynnistä. Muistelen myös sitä, kuinka itse osallistuin yhden luokkakaverini kiusaamiseen.

En töninyt, mutta nimittelin, puhuin pahaa ja jätin ulkopuolelle. Jossain vaiheessa tämä luokkakaveri muutti toiselle paikkakunnalle. En tiedä, milloin olisimme ymmärtäneet itse lopettaa kiusaamisen.

Kiusaaminen ikään kuin vain tapahtui ilkeä sana ja teko kerrallaan.

Viikko monikulttuurisella perheleirillä Lomakeskus Pukkilassa oli antoisa

Perheleirin osallistujat tulevat erilaisista taustoista. On maahanmuuttajaperheitä, jo pidempään Suomessa asuneita, kantasuomalasia ja yhden vanhemman perheitä. Joissain perheissä vanhemmat ovat muuttaneet Suomeen ulkomailta ja lapset ovat syntyneet Suomessa. Lasten ikäjakauma on suuri, sillä leirille osallistuvien perheiden lapset ovat 0–16-vuotiaita.

Neljä viikonloppua samojen kivojen lasten seurassa, vapaat kädet ohjelman suunnitteluun, leikkimistä, pelaamista, uimista ja saunomista kauniissa maisemissa. Kuulostaa hauskalta, ja sitä se onkin; vapaaehtoiseksi lähteminen on mielenkiintoinen, opettavainen ja hauska kokemus. Vaikka leireillä ollaankin ensisijaisesti lapsia varten, saa myös ohjaaja kokemuksesta paljon.

Hyvät kaveritaidot ovat taitoja, jotka kantavat läpi elämän.

Helmikuu on ystävyyden kuukausi ja ystävänpäivä 14.2. näkyy monissa kouluissa ja päiväkodeissa. Muistan, kuinka koulussa ystävänpäivänä oli tapana laittaa kaulaan roikkumaan pahvinen sydän ja kiertää kysymässä koulukavereilta nimiä sydämeen. Joskus jännitti, entäpä jos joku ei kirjoitakaan nimeään. Uskallanko kysyä? En muista, että kukaan olisi koskaan kieltäytynyt. Olihan kuitenkin ystävänpäivä. Siitä jäi hyvä mieli.