Leirillä kaverisuhteet syntyvät nopeasti

Noustaan ensi kertaa bussiin, kaikkia jännittää. Muut näyttävät vierailta, mutta kuitenkin kivoilta. Ohjaajat hymyilevät ja tervehtivät kaikkia, jokainen ohjataan istumapaikoille. Lasten katseet pälyilevät toisiaan, puhelimia aletaan etsiä repuista ja kasseista. Niiden kanssa tulee turvallinen olo.  

Ohjaajat tarkistavat, että kaikki ovat paikalla ja niin matka voi alkaa kohti ensimmäistä leiriä Hauholla.

Bussissa on hiljaista.

Kaikkia kuitenkin kiinnostaa mitä peliä käytävän toisella puolella istuva pelaa, edelleen vain pälyillään. Matkan aikana ohjaajat käyvät kiinnittämässä nimet kaikkien rintaan ja puhelimiin, koska puhelimet kerätään talteen ennen leirikeskukseen saapumista.  

Pientä puheensorinaa on alkanut kuulua bussissa ja muutamalla on tullut vessahätä, onneksi bussista löytyy vessa. Ohjaajat pyytävät hetkeksi hiljaisuutta, jotta voidaan käydä läpi leirikeskukseen saapumisen ohjeet.

Uudelleen kerrottu tieto puhelimien keräämisestä aiheuttaa kohahduksen.  

Leirikeskukseen saavuttua saadaan huonejaot. Miten kivaa onkaan saada samaan huoneeseen juurikin se kaveri, joka kertoi hyvän vitsin bussissa tai se jolla on samanlainen reppu kuin minulla. Jokaisesta huoneesta alkaa kuulua jutustelua ja hieman kikatusta, kaverisuhteita alkaa syntyä. Ohjaajat auttavat vuoteiden petaamisessa ja unikaverit asetetaan sängyille ennen iltapalalle lähtöä. 

***

Kun noustaan toista kertaa bussiin, tuttuja kasvoja näkyy joka puolella. Ohjaajilta kysellään milloin se ja se tulee. Voidaanko taas mennä uimaan? Hiljaista hetkeä ei löydy ja istumapaikat ovat eri kuin ensimmäisellä kerralla, nyt istutaan kaverin vieressä.  

Heti alkaa muistelut viime leiristä: Ketkä kävivät uimassa? Kenen tikkupulla putosi nuotioon? Puheensorina jatkuu koko bussimatkan  ja naurua kuuluu lähes joka penkkirivistä.

Miten tuntuukin, että matka sujuu nyt joutuisammin. 

Puhelimien luovutus ei aiheuta ollenkaan kohahdusta, vaan kaikki odottavat että oltaisiin jo perillä leirikeskuksessa Hauholla.  

Tutut huoneet odottavat ja petaaminen venyy, kun on niin paljon asiaa kerrottavana kaverille. Ohjaajat taas auttavat ja hoputtelevat iltapalle. 

Jo kahden leirin jälkeen huomaan miten nopeasti kaverisuhteet syntyvät lasten välillä. Itselläni on vaikeuksia muistaa kaikkien nimiä, mutta lapset muistavat ne ihan ällistyttävän hyvin, niin ohjaajien kuin lastenkin. Hienoa on, miten lasten toiveita pystytään huomioimaan ja miten mukavaa on nähdä iloisia kasvoja.  

Mukavaa myös kuulla kommentteja siitä, mikä oli viimeksi mukavaa. Esimerkiksi eräs ekaluokkalainen muisteli, miten kivoja ne pikku metsäretket olivatkaan ja samalla pohti, että ollaan kyllä kaukana kotoa.

Johanna Ollikainen