30.1.2019
/
Tiina Korpi
Tiina Korpi
Tiina Korpi on yhteisöpedagogiksi valmistuva luokanopettaja. Hän teki työharjoittelunsa Parasta Lapsille ry:n toimistolla.

On vaikea antaa toisille hyvää palautetta ja myös ottaa itse sitä vastaan. Puhutaan suomalaisesta vaatimattomuudesta, mutta onko vaatimattomuus aina hyvästä? Olisiko niin vaikea oppia näkemään se hyvä itsessä ja toisissa?

Ylen toimittaja Mari Kahila kirjoitti artikkelin kehumisesta ja sen vaikutuksesta sekä kehuttavaan että kehujaan itseensä. Kahila pohtii kirjoituksessaan sitä, miksi me olemme niin huonoja ottamaan kehuja vastaan. Kehuja saadessamme väistelemme tai ulkoistamme asian. Olen itse elävä esimerkki tästä. Hyvää palautetta tai kehuja saadessa häkellyn ja ensimmäinen reaktioni on jotenkin vähätellä asiaa.

Olen kuitenkin iän myötä pyrkinyt pois tästä vähättelyn tavasta ja kun saan kehuja, kiitän kauniisti.

Työssäni luokanopettajana yritin parhaani mukaan antaa oppilaille myös positiivista palautetta ja kehuja. Helposti työ menee kieltämiseksi ”älä juokse käytävällä”, ”älä puhu toisen päälle”, ”älä pelleile” ja ”älä piirtele kirjaan”. Tietenkään näitä asioita ei pidä sallia, mutta pelkän kieltämisen sijaan voisi keskittyä tietoisesti antamaan kiitosta ja kehuja hyvin menneistä asioista. Tämä kehuminen toimii oppilaille huomattavasti paremmin kuin kieltäminen.

Kahila huomasi kolmen päivän kehumisurakkansa jälkeen, että hänellä itsellään oli positiivisempi ja pirteämpi olo. Hän sai myöskin joka kehulla jonkun hymyilemään ja kiitosta takaisin. Miksi kehuminen on sitten niin vaikeaa? Koska vertaamme itseämme muihin ja alitajuisesti ajattelemme sen olevan itseltä pois. Oikeasti se on juuri päinvastoin.

Oma ajatusmaailma muuttuu kehuessa positiivisemmaksi.

Itsekin huomasin, kuinka aloin kiinnittämään huomiota positiivisiin juttuihin jokaisessa lapsessa. Työpäivät tuntuivat tuolloin paljon kevyemmiltä.

Kaikki palaute ei tietenkään aina ole ns. positiivista, eikä sen pidäkään olla. Pelkistä kehuista ei kukaan opi! Kriittistä palautettakin tarvitaan, sillä sen kautta voi kehittyä ja se voi tuoda mukanaan hyvää muutosta. Voisimmeko siis ottaa kriittisen palautteen vastaan vähän lempeämmin? Itselleen ei tarvitse olla niin ankara. Kukaan ei ole täydellinen ja siihen ei kenenkään pitäisi pyrkiä. Ei pidä mennä siihen ansaan, että ajattelisi jonkun tai itsensä olevan huonompi kuin muut virheiden ja epäonnistumisten takia. Ihminen on inhimillinen ja inhimillisyyteen kuuluvat niin onnistumisen kuin epäonnistumisenkin hetket.

Muistetaan siis nähdä hyviä asioita niin itsessä kuin toisissa ja myös sanomaan näistä hyvistä asioista ääneen!