23.6.2021
/
Tiia Kolstela
Tiia Kolstela
Olen Tiia, sosionomiopiskelija Helsingistä. Toteutin harjoitteluni Parasta lapsille ry:n vapaaehtoisena leiriohjaajana. Osallistuin lomakeskus Pukkilan Aikaa ilolle-leirikokonaisuuteen syksyllä 2020 ja Aikaa yhdessä-perheleireille keväällä 2021.

Lähteminen mukaan Parasta lapsille ry:n leiritoimintaan oli melko yllättävä harjoittelupaikkavalinta minulle. Siitä huolimatta se oli yksi parhaimmista päätöksistä, joita olen opiskelupolullani tehnyt. Sain leiritoiminnasta melko kattavan kokemuksen, sillä osallistuin lasten sekä perheiden leireihin.

Leirien aikana tutustuin mahtaviin uusiin lapsiin, aikuisiin sekä muihin ohjaajiin. Samalla pääsin itse myös vaihtamaan maisemia, sillä matkustin Helsingistä Tampereelle, josta matka jatkuin yhteiskuljetuksella Lomakeskus Pukkilaan.

Opiskelijan näkökulmasta katsottuna leireillä pystyi harjoittelemaan rutkasti vuorovaikutustaitoja, yksilö- ja ryhmänohjaustaitoja sekä myös työskentelyn suunnittelua. Leiritoiminta vaatii hyvää etukäteissuunnittelua, aikatauluttamista sekä varasuunnitelmien tekoa, ja joskus jopa varasuunnitelmien varasuunnitelmia… Leiritoiminta on lennokasta, nopeatempoista ohjelmasta toiseen siirtymistä. Näiden asioiden vuoksi suunnitelmien muutoksilta ei voi välttyä. Joskus aikataulut tulevat vastaan, joskus sääolosuhteet.

Opiskelijana pääsin siis myös harjoittelemaan organisointia sekä asioiden uudelleen järjestämistä. Näitä taitoja tulen varmasti tarvitsemaan, oli tuleva työpaikkani missä vain.

Opiskelijana pääsi osallistumaan kaikkeen suunnittelusta toteutukseen, kuitenkin rauhallisesti ja turvallisesti omien kykyjeni ja taitojeni mukaisesti.

Leirit olivat turvallisia oppimisympäristöjä ja leirivastaavan tuki koko ajan saatavilla.

Minusta tuntui myös hyvältä, että aikaisempi koulutukseni lähihoitajana huomioitiin leirien aikana. Olin muun muassa leirivastaavan kanssa toisena lääke- sekä ensiapuvastaavana. Leireillä muutenkin pääsee hyödyntämään aikaisempaa osaamistaan sekä oppimaan rutkasti uutta.

Eniten minut yllätti leireillä nopeasti muodostunut yhteenkuuluvuuden tunne lasten, perheiden sekä toisten leiriohjaajien välillä. Oli myös opettavaista seurata, kuinka ryhmädynamiikka muodostui omalla painollaan leiriviikonloppujen edetessä. Intensiivisten leiriviikonloppujen aikana kerkeää melkeinpä unohtamaan muun maailman.

Hetkellisesti olo on, että vain me olemme täällä, yhdessä yhteisönä.

Kannustan jokaista opiskelijaa tai vapaaehtoistyöstä kiinnostunutta kokeilemaan leiritoimintaa, sieltä lähdetään väsyneenä, mutta kokemuksia rikkaampana.

---

Lue lisää kuinka voit edistää opintojasi vapaaehtoisena leiriohjaajana.