Lapset nauttivat kesäkuun ajan Hilperin päiväleirillä aurinkoisista – ja muutamista pilvisistä ja sateisistakin päivistä. Niistä jokaiseen mahtui toimintaa ja tapahtumia. Ensimmäisenä päivänä ohjaajat ja lapset tutustuivat toisiinsa sekä leiriympäristöön ja askartelivat nimikylttejä.
Leirieläimiä
Leirille saatiin kaksi lammastakin, vaikka susi oli aiheuttanut pelkoa Pietarsaaren seudulla viime aikoina. Lampaat saivat olla leiripäivän ajan ulkona aitauksessaan, jossa lapset kävivät tervehtimässä niitä. Lapset tarjosivat ruohoa välipalaksi ja silittivät paksua turkkia. Leirin päättyessä lampaat pääsivät turvaan navetan puolelle. Lampaille äänestettiin leirinimet. Pikkulampaan nimeksi tuli Tarzan ja isompi lammas sai nimen Ukkonen.
Leirillä asusti myös kani jonkin aikaa. Lisäksi vierailulla kävivät äitikissa kaksiviikkoisten kissanpentujen kanssa sekä muutama koirakaveri.
Leikkejä leikittiin, pelejä pelattiin ja askarreltiin joka päivä
Mölkky ja lautapelit olivat suosittuja sadesäillä. Hamahelmillä askarreltiin. Leiriläiset tekivät hienon leirijulisteen lakanalle. Siinä näkyivät jokaisen kolmenkymmenen lapsen ja ohjaajan kädenjälki, sanan varsinaisessa merkityksessä.
Parasta Lapsille ry:n lippu nostettiin salkoon aamuisin ja laskettiin alas leiripäivän päätyttyä. Lapset pääsivät tutustumaan ambulanssiin, jossa he testasivat laitteita sekä kyselivät kiperiä ensihoitajilta. Ambulanssin vierailu oli varmasti mieleenpainuva kokemus
Juhannuksena juhlittiin häitä!
Häitä edellisenä päivänä askarreltiin hääkoristeita ja harjoiteltiin itse häätapahtumaa. Aurinkoisena hääpäivänä lounas nautittiin ulkona. Häälounaaksi tarjottiin kalaa, lihamureketta, perunaa ja salaatteja. Myös ”boolia” oli vieraille tarjolla mehun ja veden lisäksi. Jälkiruoaksi tarjoiltiin hääkakkua.
Hääparina olivat Max ja Jemina, vieraina häissä oli lapsia, vanhempia sekä kutsuvieraita. Häihin kuului perinteiset häävalssi, hääkimpun heitto ja ajelu leirivaari Taunon kuljettamalla kärryllä Hilperin takapihalla.
Leirivaari ja -emäntä
Leirivaari Tauno vei lapset kalaan Lysarholman sillan tuntumaan Itälahdelle. Saaliiksi saatiin kaksi särkeä.
Leiriemäntä Terttu apulaisineen valmistivat lapsille päivittäin aamupalan, lounaan ja välipalan. Ruoka on perinteisesti ollut tärkeä osa leiripäivän ohjelmaa. Se on ollut hyvää ja sitä on ollut riittävästi!
Lapset saivat pakata uusia muistoja elämän reppuunsa leiriltä. Kiitos kaikille, jotka teitte mahdolliseksi tämän leirin onnistumisen.
Ensi kesää ja uusia riemullisia kokemuksia odotellen!
Teksti ja kuvat: Seija Nyman