Järjestöuutiset
20.6.2016
Linnanmäki kutsui perustajajärjestöt Iloisen Hyväntekijän Päivään 18.6. esittäytymään Linnanmäelle. Päivä oli yksi kesän sateisimmista, mutta hyvää fiilistä ei sää vienyt!

Vuosittain Linnanmäki lahjoittaa miljoonia tuloksestaan lastensuojelujärjestöille. Parasta Lapsille ry on yksi näistä Lasten Päivän Säätiön perustajajärjestöistä.

Järjestöt kutsuttiin toista kertaa Linnanmäelle esittäytymään. Tänä vuonna kaikki järjestöt olivat mukavasti vierekkäin päälavan luona. Järjestöjen toiminnallisilla pisteillä oli mm. sarjakuvatyöpajaa, pallonheitto ja pallomerta.

Meidän pisteellämme oli kasvomaalausta. Lisäksi vapaaehtoisiamme osallistui tärkeään tehtävään maskottien täytteenä. Ihanat maskotit, mm. Apsi Apina, Woody Lehmä sekä Sea Lifen Rapu olivat ottamassa kävijät vastaan pääportilla ja tarjosivat lapsille ylävitosia ja halauksia.

Parasta Lapsille -teltta oli ensimmäistä kertaa käytössä. Oranssi teltta palvelikin hyvin, kunnes iltapäivästä Ti-Ti Nallen esityksen aikana tuulenpuuska riuhtoi teltan ilmaan painoista huolimatta. Onneksi toiminnanjohtaja Sari heittäytyi salamannopeasti kiinni teltan jalkaan ja muutkin ehtivät apuun. Seinät kuitenkin päätettiin kovan tuulen takia purkaa useiden ystävällisten auttajien kera.

Kiitos Linnanmäki, yhteistyökumppanit, järjestöt ja vapaaehtoiset!

Kiitokset Linnanmäelle kutsusta – meillä oli jälleen kiva päivä! Kiitokset myös Linnanmäen yhteistyökumppaneille erityisesti maskottien lainasta: on mahtavaa, että voimme ilahduttaa lapsia pehmoisten ja hyväntuulisten kavereiden avulla.

Kiitos myös Lapsen Päivän Säätiön järjestöille Barnavårdsföreningen i FinlandEnsi- ja turvakotien liitto ryLastensuojelun Keskusliitto ryMannerheimin Lastensuojeluliitto ry ja​ Pelastakaa Lapset ry – päälavan luona oli mukava tunnelma alusta loppuun asti.

Ja kiitos meidän upeat ja iloiset vapaaehtoiset, jotka sateesta ja tuulesta huolimatta tekivät tästä päivästä erityisen! 

Ensi vuonna sitten taas! :)