Järjestöuutiset
8.11.2017
Perheiden viikonloppuleirillä 3.–5.11.2017 päästiin sekä rastiradalle että temppuradalle.

Lauantaina rastiradalla perheet pääsi toteuttamaan yhdessä hauskoja tehtäviä. 1.	Lauantaina rastiradalla perheet pääsi toteuttamaan yhdessä hauskoja tehtäviä. Tässä rakennetaan yhdessä perheen henkeä.Lauantain rastiradalla kodassa perhe pääsi piirtämään yhdessä perheelle tärkeistä asioita kuten rakkaudesta ja yhdessäolosta.Lauantain rastiradalla kodassa perhe pääsi piirtämään yhdessä perheelle tärkeistä asioita kuten rakkaudesta ja yhdessäolosta.Tällä rastilla perhe kulki pitäen narusta kiinni. Piti muistaa huomioida, että kaikki ehtivät mukaan esim. ämpäreiden yli tasajalkahypyissä. Hyvin onnistui.Tällä rastille perhe kulki pitäen kiinni narusta. Piti muistaa huomioida, että kaikki ehtivät mukaan esim. ämpäreiden yli tasajalkahypyissä. Hyvin onnistui.Sokkona vinolaudan ylitys perheen kannustusten saattelemana. Sokkona vinolaudan ylitys perheen kannustusten saattelemana. Iloinen fiilis kun sokkorata on selvitetty ja kaikki pääsi yhdessä perille.

Iloinen fiilis kun sokkorata on selvitetty ja kaikki pääsi yhdessä perillePäivälevon aikaan askarreltiin hamahelmillä.Päivälevon aikaan askarreltiin hamahelmillä.Välipalaksi tikkupullia hillon kera. Paistaminen oli hauskaa ja pullat tosi herkullisia.

Välipalaksi tikkupullia hillon kera. Paistaminen oli hauskaa ja pullat tosi herkullisia.Lasten omassa hetkessä päästiin temppuilemaan jumppasaliin. Luvassa oli tasapainokävelyä, hulavanteen pyöritystä, aitahyppelyä, aitojen alitusta, tunnelisukellusta, kuperkeikkoja, kärrynpyöriä  ja tietysti trampoliinilla hyppelyä.9.	Lasten omassa hetkessä päästiin temppuilemaan jumppasaliin. Luvassa oli tasapainokävelyä, hulavanteen pyöritystä, aitahyppelyä, aitojen alitusta, tunnelisukellusta, kuperkeikkoja, kärrynpyöriä  ja tietysti trampoliinilla hyppelyä.Myös tänä viikonloppuna rohkeimmat uskaltautuivat uimaan. Kuutamo paistoi ja vesi oli kylmää. Onneksi saunaan pääsi lämmittelemään.Myös tänä viikonloppuna rohkeimmat uskaltautuivat uimaan. Kuutamo paistoi ja vesi oli kylmää. Onneksi saunaan pääsi lämmittelemään.Taikakynillä piirretty taideteos valmistui kuin itsestään. Kynät laitettiin talteen seuraavaa piirroskertaa varten.

Taikakynillä piirretty taideteos valmistui kuin itsestään. Kynät laitettiin talteen seuraavaa piirroskertaa varten.Leirillä sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa yhdeltä leiriläiseltä lähti maitohammas.Leirillä sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa yhdeltä leiriläiseltä lähti maitohammas.Sunnuntaina päästiin kokeilemaan geokätköilyä. Se oli hauskaa ja jokainen ryhmä löysi monta aarretta. Saattoi se Röllikin meitä jostain puun takaa kurkkia.Sunnuntaina päästiin kokeilemaan geokätköilyä. Se oli hauskaa ja jokainen ryhmä löysi monta aarretta. Saattoi se Röllikin meitä jostain puun takaa kurkkia.Kuvat Piia Impiö paitsi kotakuva + hamahelmikuva Leena Rauhala, rastiratakuvat Tarja Leponiemi-Arponen. Kuvatekstit Piia Impiö.