Paikallisosastojen kuulumiset
23.2.2017
Parasta Lapsille Lappeenrannan osaston ja päiväryhmä Pirpanan viimeinen perheleiri vietetty Lankaniemessä

Mitä ne vapaahtoiset tekee perhetoiminnassa?

Vapaaehtoiset vastaavat viikonlopuissa leirien etukäteissuunnittelusta ja sitten leireillä itse toteutuksesta. Jokainen vapaahtoinen saa tulla mukaan omana itsenään ja toiminnassa on mahdollisuus käyttää omia vahvuuksiaan sekä oppia itsekin uutta.

Suvi-Karoliina on nyt toiminut vapaaehtoisena muutaman vuoden ajan. Leireillä Suvi-Karoliina on päässyt kokeilemaan luistelua, tekemään nuotiota, pitämään äitiryhmää ja osallistumaan sirkusteluun. Että ihan laidasta laitaan erilaisia puuhia saa leirielämässä kokea.

Tämän perheryhmän muistiin jäävät varmasti mukavat talvikelit, joista saimme nauttia jokaisella leirillä. Lisäksi lasten mielipuuhaa olivat lautapelit, sirkustemput ja saunassa vaahtokylpy! Äitien kanssa pelailimme korttia välillä yömyöhään.

Monenlaista teimme ja koimme yhdessä- vielä tapaamme kerran loppujuhlan merkeissä!

Ps. Seuraathan meitä jo Facebookissa!