Blogi

Etusivu > Blogi > Äiti ja tytär täynnä iloa ja riemua

Äiti ja tytär täynnä iloa ja riemua

Hain 6-vuotiaan lapseni kanssa leirille, kun näin netissä Parasta Lapsille -leirin ilmoituksen. En ollut kuullut aikaisemmin järjestöstä enkä tiennyt sen toiminnasta. Kun saimme tiedon leirille pääsystä, olin jo kokonaan unohtanut, minne olin hakenut.

Päätimme kuitenkin lähteä rohkeasti matkaan, kohti tuntematonta.

Lähdimme Raaseporiin Helsingistä yhteisellä bussikuljetuksella. Menomatkalla tunnelma oli vielä odottavaisen jännittynyt, ja mietin jo kertaalleen mihin sitä on taas itsensä laittanut. Perillä meitä oli vastassa ihana leirijohtajamme Noora, joka toivotti kaikki lämpimästi tervetulleiksi. Vielä kun näimme mökkimme, jossa saisimme viikonlopun viettää, olin varma, että matkasta tulee onnistunut.

Viikonloppuja oli yhteensä neljä ja jokaisen leirin jälkeen kaipaus takaisin oli aina vain suurempi. Saimme tutustua ihaniin ihmisiin ja lapseni sai uusia mahtavia ystäviä. Koimme ja jaoimme yhdessä paljon ja tämä matka tulee säilymään ikuisesti sydämissämme. Suurin ja nöyrin kiitos koko reissusta kuuluu ehdottomasti mahtavalle leirimme johtajalle Nooralle, joka piti meistä joka viikonloppu huolen, niin lapsista kuin aikuisista. Hänellä on uskomaton taito aistia ihmisten tunnelmat ja luoda aikaan ilmapiiri, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Ohjelma leirillä oli suunniteltu niin, että leirin jälkeen paluumatkalla istuivat rennot äiti ja tytär täynnä iloa ja riemua yhteisistä hetkistä. Toinen iso kiitos menee mahtaville vapaaehtoisille leiriohjaajille Julia & Julia jotka pitivät lapsistamme äärettömän hyvää huolta ja tekivät työtä täydestä sydämestä. Kiitos teille kaikille ihanista hetkistä ja keskusteluista. Palasimme tänään viimeiseltä leiriltä kotiin ja jo nyt on ikävä yhteisiä hetkiä aamupalapöydässä. Toivottavasti näemme vielä.

Toivon kaikille rohkeutta lähteä kokemaan leirielämää, matkasta tulee taatusti unohtumaton.

Näitä upeita ihmisiä olisin tuskin missään muualla kohdannut.

Paluumatka oli haikea mutta yhteys perheiden kesken jatkuu vahvana sekä lapsilla että aikuisilla. Kiitos järjestölle ja Nooralle sekä Raaseporin Kisakeskuksen ihanalle ammattitaitoiselle henkiökunnalle .

T: Johanna ja Anniina