OmaKamu

Etusivu > OmaKamu

Omakamu-mainoskuva lapset tarvitsevat aikaamme

Parasta Lapsille ry järjestää OmaKamu-toimintaa Oulussa. OmaKamu luo ainutlaatuisia ystävyyssuhteita, kasvutarinoita ja elämäniloa.

Koulutamme ja ohjaamme vapaaehtoisia aikuisia toimimaan lasten ja nuorten kavereina eli Kamuina.

Tule Kamuksi lapselle

Kamuksi sopii ihan tavallinen vastuuntuntoinen ja luotettava aikuinen, jolla on halua ja voimavaroja olla mukana aikuista tarvitsevan lapsen elämässä.

Kamu on aikuinen rinnalla kulkija, jonka tukeen lapsi voi luottaa arjen haasteiden keskellä. Kamu ja lapsi tapaavat säännöllisesti muutaman kerran kuukaudessa yhteisten harrastusten merkeissä. Tapaamisten myötä lapsi laajentaa elämänpiiriänsä, tutustuu uusiin ihmisiin ja oppii luottamaan heihin. 

Kamu-suhteen tavoite on tukea lapsen kasvua ja kehitystä. Tavallisten ihmisten kyky tukea toista ihmistä on suurempi kuin usein osataan ajatella. Kamu ei ole ammattiauttaja, vaan luotettava aikuinen, joka voi oman esimerkkinsä avulla auttaa lasta oivaltamaan uusia asioita sekä huomaamaan omat voimavaransa. 

Kamuna saat ainutlaatuisen mahdollisuuden seurata lapsen kasvutarinaa ja olet tärkeä tuki lapsen tai nuoren kehityksessä. Tämä vaatii aikaa ja sitoutumista, mutta on erittäin palkitsevaa.  Parhaimmassa tapauksessa sinusta tulee lapsen elinikäinen ystävä. Lapsen kanssa saat mahdollisuuden päästä kokeilemaan uusia harrastuksia ja kokemaan uusia asioita. Toiminta haastaa sinuakin kehittämään omia sosiaalisia taitojasi uudella tavalla.  

Liittymällä vapaaehtoiseksi olet osa Kamujen yhteisöä, jolle järjestetään vertaistapaamisia, virkistystapahtumia ja lisäkoulutusta. Jokainen Kamu saa OmaKamu-koulutuksen ennen vapaaehtoistoiminnan aloittamista. Koulutus on maksuton 15 tunnin laajuinen kurssi, jonka aikana käsitellään Kamuna toimimisen periaatteita  käytännönläheisesti. Koulutuksen sisältö perustuu sekä tutkimustietoon, että ammatilliseen kokemukseen lasten ja nuorten kanssa toimimisesta. Kurssi koostuu rennoista tilaisuuksista, joissa tutustuu ryhmään upeita ihmisiä. Kaikki Kamut saavat OmaKamu-toiminnan koordinaattorin jatkuvan tuen ja ohjauksen vapaaehtoisena toimiessaan.

Hae Kamua lapsellesi

Onko lapsesi yksinäinen tai kaipaako hän vaihtelua arkeensa? Ovatko omat voimavarasi vanhempana vähissä ja lapsesi kaipaisi lisää luotettavia aikuisia arkeensa?

Lapset kaipaavat ympärilleen turvallisia aikuisia, joilla on aikaa ja voimia olla läsnä, harrastaa ja tehdä erilaisia asioita heidän kanssaan. Perheissä saattaa kuitenkin syntyä tilanteita, joissa lapsella ei syystä tai toisesta ole tarpeeksi turvallisia aikuisia elämässään. Esimerkiksi avioero, vakava sairastuminen tai vanhemman menehtyminen voivat erottaa lapsen toisesta vanhemmastaan. Muut lapsen läheiset ihmiset saattavat asua kaukana, eikä heillä ole mahdollisuutta osallistua lapsen arkeen. 

Jos lapseltasi puuttuu läheisiä aikuissuhteita, aikuinen kaveri eli Kamu voi olla lapsen tärkeä apu. Kamut ovat vapaaehtoisia aikuisia, jotka antavat omaa aikaansa lapsellesi säännöllisesti muutaman kerran kuukaudessa. Kamut voivat auttaa lastasi tutustumaan kodin ulkopuoliseen elämään, erilaisiin harrastuksiin ja myös uusiin ystäviin. Kamun tuki ja uudet ihmissuhteet voivat auttaa lastasi löytämään uusia kiinnostuksen kohteita sekä huomaamaan omat vahvuutensa ja lahjakkuutensa. OmaKamu-toiminta on maksutonta ja se sopii perheille, joissa lapsi kaipaa enemmän aikuisia elämäänsä. 

OmaKamu pyrkii yhdistämään toisilleen mahdollisimman sopivia lapsia ja aikuisia, jotta ihmissuhde kestäisi mahdollisimman pitkään. Kamu-suhdetta seurataan aktiivisesti etenkin alussa. Lisäksi tarjoamme lapsille ja nuorille heidän Kamujensa kanssa toteutettavia maksuttomia virkistyspäiviä, retkiä ja muuta toimintaa. Kamut noudattavat toiminnassaan yhdessä sovittuja periaatteita. He toimivat lapsen tai nuoren ystävän roolissa omana itsenään. Yhdessäolon tulee olla vapaaehtoista, mielekästä ja palkitsevaa kaikille osapuolille.

OmaKamu-logo

Pipsa Niskakoski
OmaKamu-toiminnan koordinaattori
[email protected]
puh.  050 400 7895

Parasta Lapsille ry
Kumppanuuskeskus
Kansankatu 53
90100 Oulu